maanantai 25. elokuuta 2014

Suklaakynsihimo

Heippa hei!


Minua väsyttää tällä hetkellä aika paljon, ja tiedän että kaiken järjen mukaan minun pitäisi mennä siis nukkumaan, mutta ilmeisesti se järkeni on jo sammunut väsymyksen voittaessa, joten tässä minä olen hereillä kirjoittamassa tätä.

Tänään pääsimme koulusta tavallista aiemmin, joten päätimme mennä (me päivinkäiset + eräs kolmas ihana menninkäinen) käymään kaupassa ja kirppiksellä. Kirppis oli valtava pettymys, yleensä löydän vaikka mitä ihanaa, mutta tällä kertaa en niin mitään – vaikka erityisesti tuolta kirppikseltä löytää todella usein kaikkea mahtavaa! Mutta kirppiksen jälkeen vielä kauppaan, josta sitten tarttui mukaan kolme ihanaa lakkaa! Yksi niistä on niin herkullinen että melkein tekee mieli maistaa... (nimikin on espresso) ^^


Ja olihan niitä uusia lakkoja päästävä heti kokeilemaan! Pistimme – oi, maailman parhaan piirretyn – Atlantiksen pyörimään, ja minä lakkailin kynsiä samalla kun katsottiin leffaa.

Suklaiset heimokynnet

Aivan ensimmäiseksi piti poistaa edelliset punaiset lakat. Punaisen lakan + kaiken lisäksi hileiden poistaminen on kynsiharrastamisessa yksiä hirveimpiä ja piinallisempia puolia. Punaisella lakalla on kovasti tapana tuhria koko sormet ja maailmankaikkeus, ja glittereillä sitten taas on tapana tarttua kynteen kiinni kuin mitkäkin inhat takiaiset. Ärh!
Lopulta sain kuin sainkin kaiken (melkein) pois, mutta sormiini jäi vielä muutamia hileitä, joille luovutin. Eivätpä olleet enää kynsissä, joten olkoon. Ja tuo etusormen kynsi on yhä elossa (enemmän tai vähemmän, mutta kuitenkin)!
Etusormen kynteen taas Lumenen  kynnenkorjaajaa.
Ehkä se ei edes vaikuta mihinkään, mutta lumevaikutus on ainakin kova! :D
Lakkasin kaikkiin kynsiin pohjalle espressolakan ja sitten lähdin suunnittelemaan kaikenlaista. Tiesin mitä lakkoja halusin käyttää, mutten tiennyt miten. Lopulta kävi niin kuin useimmiten ja ajatus alkoi muodostua sitä mukaa kun kynsiä tein.


Kuvia en tekovaiheesta kauheasti saanut, koska leffan takia huone oli melko hämärä. Mutta lopputulos näyttää tältä:

Lakat tällä kertaa:

Lumene Gloss &care kynnenvahvistaja
Mavala, sävy 310 Espresso
Lumene Gel effect, sävy 33 Hazy Cloud
Lumene Gloss &care, sävy 37 Beach Sand
H&M:n Nail polish, sävy Peacock Green
Cupuksen Depend
Rimmel Finishing touch, 3D plumping top coat

Täytyy sanoa, että nuo lakat oli hyvä ostos! Tykkään noista väreistä kaikista hurjasti ja minusta vihreä sopii niihin hyvin.

Tällä hetkellä tuijottelen kynsiäni jonkinasteisen suklaahimon vallassa ja mietin, oliko tuo lakka sittenkin nimetty virheellisesti espressoksi.
Nams.

No, ehkä minä nyt viimein menen sinne nukkumaan...
T: Vilkku

PS: En menekään, sillä vielä viimeinen asia:

Kaupasta sille menninkäiselle tarttui mukaan tällainen erikoinen mammuttirusina:
Tuttujen kesken passionhedelmä
Ja kun se oli syöty, se näytti tältä:
Se näyttää ihan nauravalta pääkallolta! Ja tuossa on talouspaperissa sen vertakin (huaa!) eli niinkin jännää kuin ketsuppia :D

Ohhoi, ja nyt nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti