lauantai 3. tammikuuta 2015

Ne Ensimmäiset Joulukynnet (ja joulutoukat)

Olen kipeänä taas, hihhei. Kynnetkin tällä hetkellä varsin rupuiset, kun en ole tehnyt uusia sitten niiden punaisten kynsien. Joten nytpä on taas hyvää aikaa postata vanhoista kynsistä...



Joulun ensimmäiset viralliset joulukynnet sain tehdä siskolle. Olin etsinyt netistä inspiraatiokuvia ja niiden pohjalta tehtiin nämä:

Aikaa töhertämiseen meni julmetusti (varsinkin kun aina lakkauksen välillä jompi kumpi lähti käymään jossain), mutta se oli oikeastaan aika hauskaa. Väritkin meni aikas nappiin, vaikka etukäteen mietiskelin, että mitenkähän tuo musta noihin sopii.

Kuviot tein ihan perus lakalla käyttäen apunani kovasta muovikelmusta leikkaamaani "tikkua". (On aina yhtä hauskaa kertoa mistä jätteestä tällä kertaa olen kyhännyt apuvälineeni :D Mutta kun ne toimii niin hyvin!)

Ja poroista tuli suloiset pullukat! :D


Tykästyin tyyliin niin kovin että kyhäsimpä samankaltaiset itsellenikin myöhemmin.



T: Vilkku


PS: Töissä oli joulukuussa noihin aikoihin yhtenä päivänä tämmöinen myyjäisissä myymättä jäänyt kaunis koriste. Itse asiassa niitä oli useampi, muistaakseni kolme. Ristimme ne joulutoukiksi. Aiheuttivat hilpeyttä ^^.

Kynsissä ei ollut näköjään tuolloin lakkaa,
mutta keskisormen kynsi näyttää uhkaavasti katkeamisuhan alaiselta, hui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti