Palatkaamme ajassa jälleen taaksepäin, marraskuun alkuun.
Kävin silloin taas opistolla kurkkaamassa kamuja. Tehtiin joulun ensimmäiset piparit, ilman muotteja tosin, mutta mitäs siitä. Sen luovempiahan niistä vain tuli :D
Tehtiin kaverin kanssa kaikille asuntolan asukeille oma nimikkopipari etunimen alkukirjaimen mukaan. Kasan pohjalla on myös muita pipareita, joita en muista mitä ne oli, paitsi että sukellusvene ja voiveitsi siellä oli ainakin...
Marraskuussa tuli myös lunta, kuten ensimmäisestä kuvastakin näkee (ja taisi olla syksyn/talven ensimmäinen lumi). Joten pakkohan sitä oli ulos mennä sitten heti pällistelemään.
Ja mitä kynsiin tulee, noh päätin yrittää josko vesimarmorointitaitoni olisivat yhtäkkiä... ilmaantuneet jostakin. Olin siis kokeillut tätä joskus aiemmin, siitä on jo paljon aikaa ja silloin, hmm, no se ei onnistunut.
Päätin kokeilla ensin muutamaan pakkauksesta ylijääneeseen tekokynteen, etten heti turmelisi omia kätösiä.
Kauniilla teippiviritelmillä kynnet kiinni kyniin, alle tasaiset (erityisen tasainen ainakin tuo valkoinen, heh) pohjavärit ja sitten marmorointivärejä valitsemaan...
En tiedä miksi ihmeessä päätin sitten valita ruskean, vihreän, valkoisen ja beigen, mutta niin minä tein. Kyllä, varsin kumma yhdistelmä. (Näin jälkiviisaana, tuo marmorointi voisi näyttää kauniilta sellaisilla ruskeansävyillä, että tekisi kynteen ikään kuin kahvi, tai kaakaovaahtokuvion.)
Näin marmorointi pitäisi siis tehdä (kaiken ymmärrykseni mukaan):
1. Astiaan vettä. (Tässä tapauksessa Susette-purkkiin ^^)
2. Valituilla väreillä veden pintaan pudotetaan pisara kerrallaan kutakin väriä. Pisara leviää niin, että sen keskelle mahtuu uusi. (Ja huom. älä tiputa pisaraa korkealta. Se voi myös upota. Heh. Mutta näyttää hauskalta purkin pohjalla, kun pysyy muodossaan.)
3. Kun kaikki värit ovat vedessä, hammastikulla tai vastaavalla värien pintaan vedetään sellaista kuviota kuin vain halutaan.
4. Kynsi upotetaan veteen vaakasuorassa niin, että värien kuvio jää kynnen pintaan. Hammastikulla kerätään loput väristä pois ja kynnen voi nostaa vedestä. (Ja on tietysti järkevää teipata omaa sormeaan suojaan, ettei saa koko sormen marmorointeja. Ja koska olet viisas, olet totta kai tehnyt sen jo ennen kuin aloit pudotella lakkatippoja veteen.)
5. Lakkarippeet pois veden pinnalta ja koko kierros alkaa uudelleen.
(Onneksi on Google, koska todennäköisesti tästä oli hankala ymmärtää. Hae vain: vesimarmorointi)
Mutta niin, kuinkas siinä kävi. No, pakko myöntää, että huomattavasti paremmin kuin silloin joskus, mutta ensinnäkin valitsemani värit eivät olleet hyvät. Toiseksikin, noin joka kymmenes pisarataideteokseni lopulta oli sellainen, että siihen uskalsi kyntensä upottaa (eli tein monta jotka tuhoutuivat syystä tai toisesta...).
Lakat olivat märkiä vedestä nostettua, joten kuivumisaika tuplaantui.
Turhauttaa pelkästään nyt, kun vain ajattelen koko prosessia. Huh, no,
ainakin tuli kokeiltua.
Kun lakat olivat kuivat, tein vielä punaisella nimettömiin pienet sydämet, mutta niistä minulla ei ole kuvaa.
Ehkä joskus jos koittaisin uudelleen, voisin vielä ihastua tähän tekniikkaan, mutta tuota... se ei taida ihan kohta tapahtua.
T: Vilkku
Blogi kynsien jalosta taiteenalasta ja päivänkäisen elämästä - tervetuloa!
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
lauantai 27. joulukuuta 2014
Joulutontun timanttikynnet
Heissan hei taas :)
Minulla olisi vaikka millä mitalla vanhojakin lakkauksia joista kertoa, mutta koska sain joululahjaksi uusia lakkoja (ja niillä täytyi totta kai päästä heti kokeilemaan), niin postailenpa tähän väliin ihan näistä nykyisistä kynsistä.
Tällaiset lakat sieltä pukinkontista tupsahti, lisäksi myös BodyShopin kirkas alu/päälilakka, mutta sen pistin sivuun odottamaan, etten turhaan avaa sitä kuivumaan, kun on aluslakkaa ja päällyslakkaa molempia vielä reilusti jäljellä. :)
Alle aluslakat kuten aina, kynsistä olin vanhat lakat poistanut jo aikaa sitten ja antanut niiden olla rauhassa jonkin aikaa. Ihme ja kumma, tällä kertaa lakatta jättäminen todella tuntui vahvistavan kynsiä! Tai mikä ihme se nyt on, mutta yleensä jos annan kynsien olla ilman lakkaa niin ne hajoavat käsiin. Mutta tällä hetkellä kynnet vakuttavat yllättävänkin vahvoilta, yksikään ei ole lohkeamispisteessä tai mitään.
No, aluslakkojen päälle uusi punainen lakka testiin. Peittää paremmin kuin kaksi muuta BodyShopin lakkaani jo ensimmäisellä levittämällä, mutta silti hiukan halusin vielä peittävämmän jäljen, joten tuon päälle levitin vielä toisen kerroksen. Lakka levittyy nätisti ja on ihana sävy - oikea aarre!
Ja koska molempia lakkoja oli päästävä käyttämään, tein Mavalan kultaan ja kupariin taitavalla kimallelakalla puolikuihin kolmiot hileestä. Aluksi näytti omiin silmiin varsin kummalliselta, sillä en ollut vähään aikaan itselleni kimallekynsiä tehnyt, mutta mitä enemmän näitä katselen niin sitä enemmän näistä pidän :) Ihanan juhlalliset royaltikynnet taas! ^^
En ollut vähään aikaan päässyt käyttämään myöskään strasseja, joten pitihän niitäkin johonkin väliin änkeä. Valitsin kiekosta punaiset, jotta ne eivät liiaksi kuitenkaan erottuisi ja sitten kiinnittämään!
Aluksi olin surullisena sitä mieltä, että punaiset timantit näkyvät turhankin vähän, mutta aikani katseltuani totesin että njääh, ne ovat ihan hyvät. Oikeastaan en usko että mikään muu väri olisi ollut parempi.
Olen pitkään viilannut kynnet aina mieluummin pyöreiksi tai teräviksi, kuin suoriksi, mutta nyt ihastuin näiden muotoon aika kovin. Ehkä teen taas vähän aikaa pelkästään tämänmallisia... :) ja timanteista tykkään myös niin kovin, että niillä olen suunnitellut jo vaikka mitä!
Ja koska ulkona oli lunta (niin se valkea joulu vaan tuli, vaikken ollut millään uskoa), niin kun kynnet olivat kokonaan kuivat ja kuvaillut, menin ulos metikköön kuvailemaan :D
Hyviä joulunpyhiä, mitä tässä nyt vielä on jäljellä, hyvää lomaa ja hurjan hyvää uutta vuotta!
T: Vilkku
Minulla olisi vaikka millä mitalla vanhojakin lakkauksia joista kertoa, mutta koska sain joululahjaksi uusia lakkoja (ja niillä täytyi totta kai päästä heti kokeilemaan), niin postailenpa tähän väliin ihan näistä nykyisistä kynsistä.
Tällaiset lakat sieltä pukinkontista tupsahti, lisäksi myös BodyShopin kirkas alu/päälilakka, mutta sen pistin sivuun odottamaan, etten turhaan avaa sitä kuivumaan, kun on aluslakkaa ja päällyslakkaa molempia vielä reilusti jäljellä. :)
Joulukynteni II
(niistä ensimmäisistä kerron joskus toiste)Alle aluslakat kuten aina, kynsistä olin vanhat lakat poistanut jo aikaa sitten ja antanut niiden olla rauhassa jonkin aikaa. Ihme ja kumma, tällä kertaa lakatta jättäminen todella tuntui vahvistavan kynsiä! Tai mikä ihme se nyt on, mutta yleensä jos annan kynsien olla ilman lakkaa niin ne hajoavat käsiin. Mutta tällä hetkellä kynnet vakuttavat yllättävänkin vahvoilta, yksikään ei ole lohkeamispisteessä tai mitään.
No, aluslakkojen päälle uusi punainen lakka testiin. Peittää paremmin kuin kaksi muuta BodyShopin lakkaani jo ensimmäisellä levittämällä, mutta silti hiukan halusin vielä peittävämmän jäljen, joten tuon päälle levitin vielä toisen kerroksen. Lakka levittyy nätisti ja on ihana sävy - oikea aarre!
Ja koska molempia lakkoja oli päästävä käyttämään, tein Mavalan kultaan ja kupariin taitavalla kimallelakalla puolikuihin kolmiot hileestä. Aluksi näytti omiin silmiin varsin kummalliselta, sillä en ollut vähään aikaan itselleni kimallekynsiä tehnyt, mutta mitä enemmän näitä katselen niin sitä enemmän näistä pidän :) Ihanan juhlalliset royaltikynnet taas! ^^
En ollut vähään aikaan päässyt käyttämään myöskään strasseja, joten pitihän niitäkin johonkin väliin änkeä. Valitsin kiekosta punaiset, jotta ne eivät liiaksi kuitenkaan erottuisi ja sitten kiinnittämään!
Aluksi olin surullisena sitä mieltä, että punaiset timantit näkyvät turhankin vähän, mutta aikani katseltuani totesin että njääh, ne ovat ihan hyvät. Oikeastaan en usko että mikään muu väri olisi ollut parempi.
Olen pitkään viilannut kynnet aina mieluummin pyöreiksi tai teräviksi, kuin suoriksi, mutta nyt ihastuin näiden muotoon aika kovin. Ehkä teen taas vähän aikaa pelkästään tämänmallisia... :) ja timanteista tykkään myös niin kovin, että niillä olen suunnitellut jo vaikka mitä!
Ja koska ulkona oli lunta (niin se valkea joulu vaan tuli, vaikken ollut millään uskoa), niin kun kynnet olivat kokonaan kuivat ja kuvaillut, menin ulos metikköön kuvailemaan :D
Hyviä joulunpyhiä, mitä tässä nyt vielä on jäljellä, hyvää lomaa ja hurjan hyvää uutta vuotta!
T: Vilkku
Tunnisteet:
body shop,
joulu,
joulukynnet,
kimalle,
kuvailuja,
onnistuneet,
royalti,
talvi,
timantit
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Olipa kerran, kauan kauan sitten muutama yksisarvinen
Yksisarvisessa meni pidemmän aikaa käsittää kuinka se piti väkertää, kotka olikin sitten jo helpompi. Etsin ohjeet YouTubesta, niitä oli siellä mielin määrin vaikka mitä. Aloitin kerran myös yhtä lohikäärmettä ja tein sitä noin vartin, kunnes kurkkasin kuinka pitkä opetusvideo oli ja päätin luovuttaa. Se kesti muistaakseni yli 40 minuttia...
Surukseni en kyllä enää ulkoa muista noiden taittelua, muutaman viikon muistin mutta on jo kerennyt unohtua täysin, höh.
Ja tulihan sitä lokakuussa sitten kynsiäkin tehtyä, kun ostin silloin viimein BodyShopista lakkaa, vihreän ja valkoisen, sekä asarteluliikkeestä timanttikoristeita. Näitä inspiraation ja innostuksen lähteenä käyttäen taiteilin eriparikätöset itselleni :)
Olen kyllä noihin Body Shopin lakkoihin tyytyväinen, vaikka kaksi kerrosta niitä saa aina laittaa, jotta tulee tasaista jälkeä. Erityisesti olen iloinen että ne ovat eläinkokeettomia ja vegaanejakin.
![]() |
Kynnet eivät ole näköjään silloinkaan missään huippukunnossa olleet, kuten kuvasta näkee, etusormen kynsi ainakin ihan vinksallaan :D |
![]() |
Sininenkin kaipasi toisen kerroksen. |
![]() |
Ja aika mustaltahan se sininen vihreän päällä näytti. Mutta mitä pienistä ja niin edelleen. |
Sitten vain taidekuvia värikynien kanssa ja silleen :D
Täytyypä ehkä tehdä taas timanteilla jotain, on ne sen verran kivoja. Ja kaipa pitäisi tuota yksisarvisen taittelua palautella taas mieleen, niitä olisi kiva taikoa. :)
Kolme yötä jouluun on...
T: Vilkku
perjantai 19. joulukuuta 2014
Menninkäinen ennen päivän laskua ei voi...
...milloinkaan päivittää blogiaan.
Viime päivityksestä on valtavasti aikaa, blogini on kokenut välikuoleman. Kynsien lakkausta en silti suinkaan ole lopettanut ja siksi nyt kun alkaa huomenna loma, minulla on aikaa kertoa kaikista taideteoksistani näin jälkikäteen lisää.
Minulla on ollut koulutyötä ja joulutyötä ja olen ollut viikoilla niin buukattu ja väsynyt, ettei kiinnostusta ja jaksamista ole blogin päivittämiselle löytynyt, mutta yritän nyt uudestaan, katsotaan kuinka käy.. :)
Hyvää joulun aikaa kaikille, toivotaan että tulisi valkeaa :)

Siitä on hurjan pitkä aika kun viimeksi kirjoitin ja minulla olikin vaikka millä mitalla kuvia joiden pohjalta lähteä postaamaan kynsistä! |
![]() |
Muun muassa nämä ihanuudet, kun ostin timanttistrasseja ja BodyShopin lakkaa (viimein). Noita origamejakin on tullut tehtyä ja muutama uusi malli opeteltua. |
![]() |
Ja mikä tämä sitten on? :D valmistauduin testaamaan vesimarmorointia ensin tekokynnelle... Ja kuinkas sitten kävikään, siitä lisää myöhemmin. |
![]() |
![]() |
Tänä jouluna on tullut leivottua ja koristeltua pipareita varsin luovin keinoin. Ylpeyteni: OnePiece -pipariukko! |
![]() |
Joulukynsiäkin olen kerennyt tehdä jo muutamat <3 |
![]() |
Ja kamun synttäreitä on tullut juhlittua, siellä oli hirmu ihanaa, oi. |
![]() |
Joulupaketteja olen myös väsäillyt ja pikku hiljaa kaikki alkaa olla sen puolesta kunnossa - jes! |
Hyvää joulun aikaa kaikille, toivotaan että tulisi valkeaa :)
T: Vilkku
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)