sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Olipa kerran, kauan kauan sitten muutama yksisarvinen

Postasin kynsistä viimeksi lokakuussa! Hui, siitä on pitkä aika. Rupesin katsomaan kännykästä kuvia, että mistä kaikesta olin ajatellut sepustella ja sieltä löytyi suloisia origameja, joita olin silloin opetellut uusia malleja.

Yksisarvisessa meni pidemmän aikaa käsittää kuinka se piti väkertää, kotka olikin sitten jo helpompi. Etsin ohjeet YouTubesta, niitä oli siellä mielin määrin vaikka mitä. Aloitin kerran myös yhtä lohikäärmettä ja tein sitä noin vartin, kunnes kurkkasin kuinka pitkä opetusvideo oli ja päätin luovuttaa. Se kesti muistaakseni yli 40 minuttia...


 
Surukseni en kyllä enää ulkoa muista noiden taittelua, muutaman viikon muistin mutta on jo kerennyt unohtua täysin, höh.

Ja tulihan sitä lokakuussa sitten kynsiäkin tehtyä, kun ostin silloin viimein BodyShopista lakkaa, vihreän ja valkoisen, sekä asarteluliikkeestä timanttikoristeita. Näitä inspiraation ja innostuksen lähteenä käyttäen taiteilin eriparikätöset itselleni :)

Olen kyllä noihin Body Shopin lakkoihin tyytyväinen, vaikka kaksi kerrosta niitä saa aina laittaa, jotta tulee tasaista jälkeä. Erityisesti olen iloinen että ne ovat eläinkokeettomia ja vegaanejakin.

Kynnet eivät ole näköjään silloinkaan missään huippukunnossa olleet, kuten kuvasta näkee, etusormen kynsi ainakin ihan vinksallaan :D

Vihreää tarvittiin kaksi kerrosta, ei yhdellä levittynyt kauniisti. Aluksi lakkasin kaikki yhdessä kädessä samalla värillä, kunnes päätin lakata pikkurillit toisella värillä. Noo, eihän sitä tuolta alta jaksanut poistaa, niin että sinistä päälle vain...
Sininenkin kaipasi toisen kerroksen.

Ja aika mustaltahan se sininen vihreän päällä näytti. Mutta mitä pienistä ja niin edelleen.
Lisäsin pohjavärien piristykseksi timanttipuolikuut, kiinnitin läpinäkyvällä lakalla ja päälle sipaisin kiilloksi ja kiinnitykseksi päällyslakat. Tulos ihan jees, mutta en tule luultavasti tekemään uudelleen.

Sitten vain taidekuvia värikynien kanssa ja silleen :D



Täytyypä ehkä tehdä taas timanteilla jotain, on ne sen verran kivoja. Ja kaipa pitäisi tuota yksisarvisen taittelua palautella taas mieleen, niitä olisi kiva taikoa. :)

Kolme yötä jouluun on...

T: Vilkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti